Norr sunglasses brand logo
Vuonna 2015 perustettu Norr on skandinaavista, tyylikästä suunnittelua parhaimmillaan. Norr tuotemerkin kehykset ja aurinkolasit ovat trendikkäitä ja monipuolisia. Kehysmallistoon kuuluu myös nikkelittömiä titaanikehyksiä, jotka sopivat myös allergikoille. Norrilta löytyy kehyksiä sekä miehille, että naisille. Mallistoon kuuluu pieniä ja isoja kehyksiä. Värimaailma on skandinaavisen yksinkertainen, mutta myös väripilkkuja rohkeampaa etsivälle mallistossa on. Mukana on trendikästä pilottia ja kissamaista, sekä klassisempia kantikkaita ja pyöreitä muotoja. Myös voimakkaita muovikehyksiä rohkeaan tyyliin löytyy. Norr aurinkolaseissa on aina polarisoidut linssit ja ne ovat edullista hintaluokkaa. Osa malleista on mahdollista linssittää omilla voimakkuuksilla. Lapsille on omat Norr aurinkolasimallinsa, jotka sopivat vauhdikkaampaankin menoon. Norr tuoteperheeseen kuuluu myös suositut, silmälasien päälle laitettavat aurinkolasit "Coverit" ja klipit. Ne ovat helppo ratkaisu esimerkiksi autolla ajoon tai vara-aurinkolaseiksi, jos varsinaiset, omilla voimakkuksilla linssitetyt aurinkolasit ovat jääneet kotiin. Norrin motto onkin nauttia elämän pienistä hetkistä!
Norr Denise
10€

Norr Denise

29,00 €

10,00 €

Norr Vega 412-2-93
10€

Norr Vega 412-2-93

19,00 €

10,00 €

Norr Lerke
10€

Norr Lerke

19,00 €

10,00 €

Norr James 414-2-97
10€

Norr James 414-2-97

19,00 €

10,00 €

Norr Isak
10€

Norr Isak

19,00 €

10,00 €

Norr Eikka 413-2-91
10€

Norr Eikka 413-2-91

19,00 €

10,00 €

Norr Kristoffer
10€

Norr Kristoffer

29,00 €

10,00 €

Norr James 414-2-93
10€

Norr James 414-2-93

19,00 €

10,00 €

Norr Marta
-25%

Norr Marta

19,00 €

14,25 €

Norr Sebastian 407-1-93
-25%

Norr Sebastian 407-1-93

19,00 €

14,25 €

Norr Marta
-25%

Norr Marta

19,00 €

14,25 €

Norr Robin
-25%

Norr Robin

39,00 €

29,25 €

Norr Robin
-25%

Norr Robin

39,00 €

29,25 €

Norr Ebba
-25%

Norr Ebba

59,00 €

44,25 €

Norr Kiiruna
-25%

Norr Kiiruna

59,00 €

44,25 €

Norr Tylli
-25%

Norr Tylli

59,00 €

44,25 €

Norr Alli
-25%

Norr Alli

59,00 €

44,25 €

Norr Gunnar
-25%

Norr Gunnar

59,00 €

44,25 €

Norr Korppi
-25%

Norr Korppi

59,00 €

44,25 €

Norr Kiiruna
-25%

Norr Kiiruna

59,00 €

44,25 €

Norr Gunnar
-25%

Norr Gunnar

59,00 €

44,25 €

Norr Tylli
-25%

Norr Tylli

59,00 €

44,25 €

Norr Åsa
-25%

Norr Åsa

59,00 €

44,25 €

Norr Rufus
-25%

Norr Rufus

59,00 €

44,25 €

Norr Korppi
-25%

Norr Korppi

59,00 €

44,25 €

Norr Alli
-25%

Norr Alli

59,00 €

44,25 €

Norr Carolina
-25%

Norr Carolina

59,00 €

44,25 €

Norr Sofie
-25%

Norr Sofie

79,00 €

59,25 €

Norr Jakob
-25%

Norr Jakob

79,00 €

59,25 €

Norr Tordis
-25%

Norr Tordis

79,00 €

59,25 €

Norr Ulf
-25%

Norr Ulf

79,00 €

59,25 €